La auton nokka kääntyi kukonlaulun aikaan kohti Savitaipaletta, jossa oli luvassa Muusalle ja Oonalle avoimen luokan nome-b startit. Olimme ilmoittautuneet lisäksi sunnuntaille, mutta valitettavasti koe oli aivan täynnä. Oli silti huippujuttu että mahduttiin edes toiselle päivälle, ja vielä kumpikin iltapäiväryhmään. Tuomarina kokeessa oli Raimo Huhtiniemi. Jos et jaksa lukea koeselostusta, niin tiivistettynä tulokset: Muusa AVO2, ja Oona AVO3.

Koe oli kokonaan parityönä. Suoritusjärjestys arvottiin, joten senkin suhteen oltiin tasapuolisia. Koe alkoi ohjauksella (yht. n.70m, ensin maalla 40m ja vedessä 30m) jonka suuntaan ammuttiin koirien tullessa rinnakkain metsässä. Toinen koira jäi metsikön reunaan odottamaan ohjauksen ja markkeerauksen jälkeen, jonka perään vaihdettiin paikkaa, ja siitä vuorohakuun. Ohjauksen haasteena oli, että se tehtiin kaislikkoon josta koiraa näki ensimmäiset 20m, ja sitten se katosi näkyvistä. Piti vaan luottaa siihen että koira menee sinne minne käsketään. Varsinkin Muusan tyyli liikkua oli hieman haastavaa seurattavaa ohjaajalle, kun kaislojen pienen pienestä liikkeestä täytyi toivoa sen menevän oikeaan suuntaan. Oona onneksi liikkui hyppimällä komeita kauriinloikkia, joten se oli paremmin näkyvissä. Kun koira saatiin vedenrajaan, antoi tuomari luvan siirtyä kivelle. Muu oli kuitenkin niin näkymättömissä, että tuomarikin näki sen ilmeisesti vasta vähän ennen riistaa, joten ohjasin sen kokonaan kaislikosta. Itse näin koiran ekan kerran n. 5m ennen riistaa vilaukselta, ja sitten riistan luona. Mielenkiintoinen ja haastava mutta mukava tehtävä. Muusan ohjaus meni tosi hyvin, ja siinä ei kauan nokka tuhissut. Olimme jälkimmäinen pari, ja koska parimme epäonnistui otimme vasemman puoleisen riistan. Oikeanpuoleinen sorsa oli n. 20m päässä, ja koira ei saanut ottaa sitä jos vasen oli määrätty (ilmeisesti koe olisi nollaantunut jos koira olisi noutanut kielletyn riistan). Huutelin sille vaan eteen, eteen, eteen, kun en mitään muutakaan voinut. Ja koska äänet loittonivat kokoajan, tiesin sen menevän oikeaan suuntaan. Ja ei tosiaan mennyt kauaa kun M oli avovedessä uimassa sorsaa kohti. Oonan ohjaus olikin vähän haastavampi, sillä Oonan pari sai vasemmanpuoleisen riistan ylös, ja Oonalle jäi oikeanpuoleinen. Sille tarvi lähettää hieman vinossa, ja uimaan lähteminenkin tapahtui siis vinottain rannalta. Ville sai Oonan hyvin uimaan, mutta aina ohjaajalta piilossa se kääntyi kaislan reunassa vasemmalle päin (liekö haistanut toisen palautushajut?). Hakuruutu oli heti oikealla, joten sinnekään ei saanut päästää. Villen kiivettyä kivelle Ville näki paremmin ohjausriistan paikan, ja lopulta tehtävä onnistui. Kyllä oli Oonalla häntä tötteröllä, että isi ihan oikeasti tiesi mihin pitää mennä. Koulutuksellisesti vei varmasti Oonaa eteenpäin.

Sitten siirryttiin markkeeraukseen, joka oli linjakakkonen joihin ammuttiin. Välissä oli markkeerausheittäjä veneineen, mutta itse heittäjä seisoi kaislikon yläreunaan saakka ulottuvalla kivellä. Tämän arvelin etukäteen olevan Muusalle vaikea paikka. Muusa hakikin hyvin jälkimmäiseksi lähemmäs heitetyn lokin. Toiselle lähtiessä se lähti suoraan oikealle kohti avovettä, niinkuin sillä ei olisi mitään hajua yhtään riistan sijainnista. Eli ihan sama mitä se yritti Hauholla ja Hirvensalmella. En sanonut mitään, vaan ajattelin että katsotaan mitä se päättää tehdä. Se uikin lähelle markkeerausriistaa, mutta heti kun heittäjä tuijotti sitä se kääntyi takaisin mun luo. Se kiersi jossain kaislikossa heittäjän, ja oli tulossa pois. Pysäytin sen, ja näytin taaksepäin että hae. Ja se pirulainen haki! Hirvensalmellahan sitä ei olisi saanut millään keinolla venemiehen lähelle, ei niin millään. Tällä kertaa suurtakin suurempi kiitos todella fiksun heittäjän suuntaan, joka huomasi että Muusa kääntyi heti pois jos sitä tuijotti (eli se oli jo kerran aikaisemmin menossa lokille, mutta ei vaan voinut kun katsotaan pahasti). Heittäjä katselikin vain kiveä, ja seurasi sivusilmällä mitä tapahtuu. Ja tuolla oli aivan selkeä tieto missä riista oli, tarvittiin vain pikkaisen luottoa ettei riistan noudosta ammuta. Eli suuren suuret kiitokset vielä heittäjälle, joka kertoi meille hyvän tapahtumaraportin vuoromme jälkeen. Oona markkeerasi heitot hyvin, ja nouti ne suoraviivaisesti. Ensimmäisen lokin palautuksessa oli joku ihme tökkö, se tiputti sitä jo kauempana Villestä, pakkasi paremmin suuhun, ja ihan parin metrin päässä tiputti ja mylväsi lokin kanssa tosi ruman näköisesti. Käskyllä toi ihan ok. Lokki oli hieman verinen ja sen siipi oli tyvestä revennyt, liekö se sitten ollut syynä? Onneksi pudotus tuli vain yhdellä riistalla.

Sitten siirryttiin parihakuun, joka tehtiin niin että odottava koira oli muutaman metrin päässä hakuun lähetettävästä koirakosta. Ruudussa oli yhteensä 8 riistaa, 4 lokkia ja 4 varista. Kaikki riistat olivat eri paikoilla, eli koiran täytyi päästä yli toisen koiran hajupaikoista ja jo löydetyistä riistoista. Muusalla tehty ihan liian vähän, Oonalla vähän enemmän. Muu aloitti haun häipymällä jonnekin horisonttiin. Pieni hikikarpalo jo nousi otsalle, kun ei sitä kuulunut eikä näkynyt (hakuun ei ylipäänsä nähnyt kuin yhdelle lokille suunnilleen menevän koiran). Jossain vaiheessa näin Muusan vaihtavan kuivalta maalta kaislikkoon, ja siitä vielä hetki niin se palasi lokin kanssa. Huh! Hyväksyttävään suoritukseen vaadittiin sekä maa-alueen että vesialueen riistoja, joten onneksi seuraava sen palauttama riista oli maa-alueelta varis. Parimme tyhjensi maa-alueelta muut 3 varista, joten onneksi Muusa lähti itsenäisesti kohti kaislikkoa. Se kävi uimassa avovedessä hakualueen ulkopuolella, josta tuomari antoi luvan kääntää se kohti oikeaa aluetta. Muu tulikin aika paljon kohti, ja kääntyi sitten kaislikon reunassa oikeaan suuntaan. Sitten taas odoteltiin, ja tuomari huikkasi jonkun ajan päästä että näetkö koiraa? Älä päästä sitä tuonne, hakualue ei ulotu noin pitkälle. Siellä se uiskenteli kaislikon reunaa kartoittaen 150m päässä. Totesin että selvä, ja toivoin että se palautuisi itse oikealle alueelle. Ja niin se tekikin, löytäen ensimmäisenä koirana hakualueen kauimmaisen lokin. Olin niin tyytyväinen sen työskentelyyn, että olisin voinut keskeyttää jo onnistuneisiin markkeerauksiin. Tuomari seisoi hakualueella olevalla kivellä, ja Muusa ei reagoinut häneen mitenkään. Kokeen jälkeen Mukkula sai ansaitsemansa palkkion, ja tiesi todellakin tehneensä oikein. Oonan haku oli myös hyvää. Oonakin toi kaksi lokkia ja variksen (ensin lähellä ollut lokki, sitten varis ja sitten lokki nro3). Taisivat olla lähimmäinen lokki ja kolmanneksi kauimmainen lokki, sekä joku haun vaakku. Oona liikkui alueella kivasti, ja mikä kaikkein positiivisinta Oonan suorituksessa: se teki todella mielellään töitä vedessä ja kaislikossa.

Palautteessa Muusasta jäi ainoksi negatiiviseksi sanottavaksi se markkeerauksen avustaminen ja haun lievä tehottomuus. Tottahan se oli, jossakin se oli etsimässä aivan liian kauan, eikä saanut heti aluksi mitään riistaa ylös. Plussina rauhallisuus, hiljaisuus, hyvät otteet riistoisa, kuuliaisuus ja mieluinen vesityö. Oonasta negatiivista oli pieni ääntely passissa, ja lähtövinkaisut (plus alun kiljunta, kun eräs nimeltä mainitsematon koiranohjaaja seisoi suoraan draamaqueenin jalan päällä. Luo muuten tosi hyvän pohjan kokeen yhteistyölle...). Sitten se yhdellä riistalla pallottelu, ja hausta olisi saanut tulla koko ruutu tyhjäksi. Positiivisena innokkuus, tarkkaavaisuus, tekee mielellään vedessä töitä ja hyvä riistankäsittely lukuunottamatta sitä yhtä lokkia. Vaikka säätiedot lupasivat mitä lupasivat, satoi liki koko päivän vettä. Muusan suorituksen aikana taivas oli jo ihan pilvessä, ja oli aika tuuletonta. Oonan suorituksen ajan satoi kokoajan. Loppupalautteessa M vinkui hiljaa venemiehen viedessä ohjausriistoja, eli tarpeeseen tulee sillekin taas malttitreenit. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava päivä, kyllä kaakossa osataan järjestää kokeita. Kaikki toimi niin moitteettomasti, että mielellään tullaan toistekin!

Kokeen loppupuhuttelussa tyytyväinen Anna ja Muusa

Kasvatit edustivat tosi hienosti tänä viikonloppuna vastaten varsin mukavasta tulossaldosta:

Rasmus ja Päivikki saivat NOME-B:ssä heti kauden ensimmäisestä kokeestaan ALO1-tuloksen, ja oikeuden siirtyä avoimeen luokkaan.

Sanni ja Mervi saivat myös NOME-B:ssä avoimen luokan kokeessa AVO3-tuloksen. Hienoa kumpikin koirakko, hyvää työtä, ei voi muuta sanoa!

31.5 suunnattiin auton nokka kohti Mänttää ja kaikkien rotujen näyttelyä. Matkassa mukana oli Kiian pennut Tico ja Muusa. Tollereiden tuomarina oli Elena Ruskovaara, ja ilmoittautuneita koiria oli vain 7. Tuomarimuutokseen vedoten emme vieneet Oonaa näytille, sillä sen turkki on aikalailla mennyttä. Esitin energisen Ticon urosten käyttöluokassa, ja Tico saikin kivan arvostelun ja eh:n. Sitten äkkiä koira vaihtoon ja Muusan kanssa kehään. Muusa sai erin, ja oli lopulta paras narttu 1, VSP ja sai sertin. Kiva juttu. Rop oli komea Otto, onnea myös heille!

Tänä viikonloppuna oli vuorossa nomeilut. Starttasimme Muusan kanssa la Hirvensalmella AP Fontellin tuomaroitavana avoimessa. Paikalla oli myös siskolikka Sanni, joka edusti upesti tollereita saaden avoimesta luokasta 2-tuloksen. Kyllä oli hieno hetki olla paikalla, ei voi muuta sanoa! Ykköstuloksesta jäi uupumaan vain hakuruudun kauimmainen uoman toisella puolella ollut lokki. Tuomarikin hehkutti Sannia, ja sanoi että mukava nähdä näin erinomainen rotunsa edustaja. Sanni teki työt sille tyypillisellä rauhallisella mutta hyvin tehokkaalla tavalla, ja Mervi ohjasi sitä juuri sille sopivan rauhallisesti. Sanni valittiin vielä toimitsijoiden valinnaksi avoimesta luokasta. Aika majava! :) Myös Mervin toinen tolleri Ruusa oli paikalla, ja he saivat myöskin kivan tuloksen AVO3. Onnea!

Sitten olikin Muusan vuoro. Koe oli normaali avoimen luokan koe. Ensin ohjaus uoman yli, sitten kakkosmarkkeeraus ja hakuun. Ja meille kävi juuri niin kuin etukäteen pelkäsinkin: Ohjaus virheetön, kakkosmarkkeerauksissa ei välitetty mitään laukauksista, mutta ensimmäisen noutoon lähtiessä Muu tökkää veneen ja venemiehen nähdessään. Päättääkin hakea ensin heitetyn kaislikosta, sillä sinne pääsee venettä vältellen. Ei muka muista missä toinen on, vaikka voisin melkein vannoa sen tietävän riistan sijainnin. Sitten vaan hakuun, jossa se ei todellakaan esitä parastaan. Hausta tulee 4/5 riistaa, mutta se työskentely ei ole Muusalle normaalia. Veden rajalla kikkailua, veneen kyttäämistä, tehotonta. Koko koiran työskentelystä pistää silmään se, että se ei ole kuin varjo viimesyksyisestä. Että mua harmittaa, sillä koskaan ennen tuollaisia ongelmia ei ole ollut. Vene on ollut huippujuttu, ja toimitsijat vieläkin mukavampia. Tuloksena kuitenkin AVO3, joka nyt ei ole tollolle ollenkaan hullumpaa. Teimme tutulla järvellä kotona su markkeerauksia veneestä, eikä mitään ongelmaa ollut vaikka tehtiinkin tilanne vielä oikein provosoiden. Nyt vaan täytyy koittaa löytää tuntemattomia veneitä, venemiehiä ja paikkoja. Joskus lähiaikoina mennään ampumapaikalle, jossa ei siis olla käyty onnettomuuden jälkeen. Josko siinä aukenisi jotain lukkoja tai jotain. No jos jotain positiivista haetaan, niin uskoisin tuon toimivan vielä ainakin metsällä, sillä oma porukka on ihan ok. Ja ehkä se tajuaa syksyllä, ettei aina satukaan jotain pahaa. Mutta työtä työtä ja työtä tässä on edessä.

Kokeesta suuntasimme kohti Himosta ja tollerileiriä. Paljon punaturkkeja ja ihmisiä. Leirillä näimme Kiian pennuista Nessan ja Rikin, sekä Oonan pennun Pihkan. Oli kiva nähdä teitä kaikkia, ja varsinkin koirien omistajia. Iltaohjelmat jäivät meidän osalta aika vähiin kun lähdimme vielä yöksi kotiin nukkumaan. Perille päästiin suht turvallisesti, vaikka yksi hirvi meinasikin tulla tekemään auton kanssa lähempää tuttavuutta.

Taas on vierähtänyt luvattoman kauan viime päivityksistä. Siipiveikoista on edustamassa olleet Viski, joka mejäili itselleen toisen VOI1-tuloksen, ja on nyt viimeistä ykköstä vaille valio. Wautsiwau! Rasmus näytteli Rauman näyttelyssä PU2 ja varasertin (taas!) verran. Onnea kummallekin! Muusa oli helatorstaina Laukaalla WT-kokeessa. Meillähän meni siellä viime vuonna tosi kivasti, oltiin päivän ainoa alo-koira joka pääsi finaaliin ja sai 1-tuloksen. Niillä muistoilla jaksoi herätä aamulla reilusti ennen kukonlaulua ja lähteä ajelemaan. Avo-koe oli mukavan haastava, mutta tehtäviltään täysin Muusan ja Oonan koulutustasolla. Muusa sai AVO2 tuloksen ja 54p, Oona 0:n alun epäonnistuneen ohjaustehtävän ja vedessä ääntelyn vuoksi. Kummallakin koiralla oli tosi kivaa, eikä ohjaajillakaan hullumpaa. Onnea kaikille tuloksiinsa tyytyväisille tollereille!

Lyhyellä lepotaulla jatkettiin, ja lauantaina startattiin Muusalla onneksi ihan lähistöllä Hauholla NOME-B kokeessa Harri Sivenin tuomaroimana. Koe oli juuri sellainen mistä itse pidän: hyvin haastava mutta suoritettavissa, ja muutamia kikkailuja sisältävä. Minun tyylinen koe siis. Olimme 6 koirakko. Koe alkoi vesiohjauksella, jonka suuntaan ammuttiin ja koiraa seuruutettiin n. 20m ohjauspaikalle. Ohjaus oli ehkä 70m pitkä, ja ensin oli kuivempaa maata, sitten korkeampaa kaislikkoa, sitten lilluvaa kaislaa ja kortetta ja vielä avovettä n. 30m. Muusa lähti hyvin osoittamaani suuntaan, ja teki ohjauksen ajautuen ihan hieman oikealle. Se oli oikeasti tosi hyvä ohjaus, siihen mennessä kukaan ei ollut saanut sitä tehtyä. Koiran palauttaessa ammuttiin laukaus koiran suuntaan, ja 15m koirasta heitettiin markkeerauslokki. Muusa markkeerasi lokin hyvin, mutta jo lähetettäessä näin ettei kaikki ole nyt kunnossa. Se haisteli maata, kiersi yhtä lätäkköä tyylillä en nyt taidakaan enää muistaa. Lähetin sen uudelleen, ja se meni rannalle ja selkeästi tuijotti lokkia. Siinä vaiheessa mulla syttyi lamppu. Tehtävähän oli kuin suoraan ampumisonnettomuudesta! Avovedessä äitiä kohti uidessa yhtäkkiä ammutaan sinne suuntaan ja venemies on ihan vieressä (ja Muu saattoi olettaa että se oli vielä venemies joka ampui). Sillä oli selkeästi kuppi nurin, ja sen päässä tappelivat pelko ja kivun muistot ja toisaalta noutohalu. Selitin tilanteen nopeasti tuomarille. Yritin saada Muusaa kannustettua, mutta venemiehet olivat liikaa. Tuomari sanoi että täytyy tehdä tällainen tilanne sille kotona treeneissä, kutsu koira pois kun ei se nyt tunnu onnistuvan. Kirosin mielessäni, että sille on ammuttu monen monessa eri tilanteessa onnettomuuden jälkeen, mutta reaktioita ei ole saatu ulos. Ja jos nyt jättäisi tehtävän tähän, se jäisi varmasti painamaan mieleen. Muusa tuli samalla kutsusta vähän meitä kohti, mutta sillä selkeästi syttyi lamppu että äiti meinaa nyt laittaa mut kiinni ja lokki jäisi tuonne. Se lähti taas uudelleen rantaan, ja nyt kannustin sitä joka askeleella. Sitten se meni uimaan, ja nouti lokin. Toisaalta minulla oli niin lyöty olo, toisaalta maailman tyytyväisin olo siitä että se pystyi siihen. Mutta taas lisää treenattavaa, niinkuin sitä ei jo olisi tarpeeksi. Normaaleihin laukauksiin Muusa ei reagoi yhtään mitenkään , mutta ampumista muistuttavat tuovat huonot muistot mieleen. Toisaalta moni koira olisi jo varmaan todennut että jätänpä noutohommat muille, mutta ei se silti vähennä harmitusta yhtään. Mutta pakko vaan todeta: meillä on ongelma, ja siitä täytyy päästä jotenkin yli.

Mietin sataan kertaan viitsinkö startata sunnuntain kokeessa, joka oli täsmälleen samassa paikassa. Ammuimme vielä illalla kotona ja yhdellä Muusalle tuntemattomalla järvellä. Palauttaessa mun luokse tulleeseen Muusan vierestä ammuttuun laukaukseen Muusa löi selkeästi korvat niskaan, mutta kävi sekunnin väistämisen jälkeen noutamassa damin (ja koiran ilme oli kuin maailmanvoittajalla :) ).

Eli sunnuntainakin startattiin taas Harri Sivenin tuomaroimana. Koe alkoi passiiviosuudella, jossa katseltiin toisen koiran vierestä koko sen hakuruutu. Ei ongelmaa, Muu oli levollinen. Sitten ihan samasta eilisestä paikasta lähetys ohjaukseen, joka oli tällä kertaa viistosti oikealla. Arvasin että se tulee olemaan meille vaikea, sillä vene oli eilisellä paikalla ja koira olisi pitänyt saada avoveteen vinossa kulmassa. Muusa meni veneelle saakka, mutta sitten tuli stoppi. Se yritti ohi vasemmalta, joka ei kelvannut mulle, ja yritti ohi oikealta, eikä sekään käynyt. Se katseli avovedelle päin, mutta en saanut sitä lähtemään. Tuomari sanoi miettineensä että tässähän on juuri sellainen kuin se ampumatapaus, kenties se painaa mieltä. Silloin sanoin että ehkä siinä on enemmän sen kokemattomuutta. Nyt jälkikäteen mietittynä tuomari oli kyllä jälleen oikeassa. Tilanne taas likellä samaa. Sitten kun muistelee ampumista, koko tilannetta, koiran valtavaa kipua ja omaakin hätäänsä, niin onko se oikeasti ihme että se reagoi!?! Että sitä voi olla itse tyhmä, eikä osaa ajatella asioita koiran sijasta. Lähtisinkö itse uudelleen siihen tapahtumaan, vaikka mua ei edes ammuttu? En varmasti, saati sitten koira joka siinä vielä oikeasti otti ne haulit vastaan.

Koe jatkui noin suunnilleen linjakakkosella. Se meni ok, ja ei mitään reaktiota laukaukseen kun ne ammuttiin vieressä. Siitä sitten hakuun, joka oli siis ohjauspaikan lähistöllä. Laitoin Muusan töihin, ja 15m musta koira stoppaa. Tutkii maata, kuopsuttaa, kysyy neuvoa. En sano mitään, mutta kysyn tuomarilta onko täällä jotain myyriä, sillä Muusan toiminta oli ihan samanlaista kun se löytää maasta jotakin tosi kyseenalaista eikä tiedä mitä tälle tehdään. En saa vastausta, ja arvaan että siinä onkin jo joku riista. Muusa saa vainun korkean kaislikon lokista, jä lähtee sinne. Tuomari menee pienelle taville, ja näyttää sen mulle. Samalla Muusa palaa taville ja tuo sen taas maailmanvoittajailmeellä mulle ilmaan mitään lisäkäskyjä (ahaaaa, siis näitäkin tuodaan myös hausta). Siinä vaiheessa peli loppui siihen. Alokasluokassa tuo olisi ollut tuomarin mukaan hyväksyttävää, mutta ei enää avossa. No jos itse olisin tuomari, loppuisi se jo alokkaassakin tuohon. Vitutuskäyrä kympissä. Olimme koirakko nro 10, ja tavi oli tosi vettynyt. Ei sen pitäisi silti vaikuttaa mitenkään, aina tuo on tähän mennessä tuonut kaiken löytämänsä elävistä pikkulinnuista ja myyristä lähtien mulle. Että piti tämäkin kokea. Osansa oli varmasti kaikella paineella mitä edellisenä päivänä oli tullut + 4:n päivän aikana olleet 3:t kokeet. Silti harmitti suunnattomasti. Jos jotain positiivista täytyy hakea, niin tehtävät olivat taas Muusan koulutustasolla. Nyt vaan myös hakuja riistalla (johan niitä olikin treenattu suuren suuret yhden kerran tälle kaudelle), haulikonlaukauksia koiran palauttaessa, venemiehiä ampumaan koiran suuntaan, ohjauksia avoveteen ja maastonvaihteluita, lisää linjakakkosia jnejne. Eli ei siis juuri mitään. Eikös se niin mennyt Jussi, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä? ;)

Meille ei kuulu sen kummempaa. Kelmikin muutti Vantaalle jo huhtikuun lopulla, ja lauma on nyt suht normaali. Tällä hetkellä meillä on vierailevana tähtenä Bitti, ja tytöt tykkää. Treenailtu on suht säännöllisesti nome-juttuja, ja välillä tokoiltukin. Vimman kanssa ollaan käyty Valkeakoski-cityssä, ja aika paljon sillä on tullut auton perässä istumista treenien aikana. Selväpäinen otus, ei pahemmin mörköile asioita. Jos kesken unien herättää, niin silloin se on hetken pallo ihan hukassa. Läheisellä järvellä lenkkeillessä se pulahti yhden lenkki/treenin aikan 5-6 kertaa järveen, ei tainnut olla ihan vahinkoja. Yhden kerran Ville sattui näkemään, kun Muusa oli uimassa ja Vimma otti kalliolta vauhtia ja ponnisti oikein kunnon loikalla järveen. Siinä se ui muutaman metrin, kääntyi ympäri ja tuli rannalle. Ja oli taas 50m jälkeen uimassa. Että ei se ainakaan tällä hetkellä pelkää vettä.

Siipiveikoista Rasmus oli käynyt MEJÄ:ilemässä AVO1 -tuloksen ja menolipun voittajaan. Hyvä! Jussi ja Viski ovat tokoilleet parissa kokeessa AVO3 -tuloksen. Kohta starttaa nome-kausi, ja taas sama juttu kuin joka kevät. Missä välissä osaisi opettaa kaikki ne tarvittavat jutut koiralle, ja vielä pitää ne entisetkin tiedot päässä? Aina tässä vaiheessa rupeaa harmittamaan ja jännittämään että on tullut lähettäneeksi yhden yhtä koeilmoittautumista. Onneksi koira on nuori ja ensivuonnakin on kokeita. Meidän koekausi kun jää tänä vuonna varmaan vähän lyhyeksi.

Vimma 9vkoa palauttaa varista